Virkiä yllätti APV:n

Miesten jääkiekon 2-divisioonan suosikkeihin kuuluva Alavuden Peli-Veikot joutui omassa kotihallissaan luovuttamaan sarjapisteet erittäin vahvaan vetoon päässeelle Virkiälle maalein
2-4 (0-1, 1-2, 1-1). Näin lapualaiset saivat hyvityksen kotonaan puolitoista kuukautta sitten kärsimälleen tappiolle.

Virkiän päävalmentaja Janne Ikola halusi korostaa voiton arvoa, sillä kokoonpanosta puuttuivat kepeillä kävelevä kapteeni Harri Autiomäki ja edellispäivän ottelussa kätensä satuttanut pelaajavalmentaja Tero Kotilainen.

- Liikkeellä oli silti erittäin taisteleva ryhmä, joka nuoruudestaan huolimatta malttoi lähteä hyökkäykseen oman puolustuspään kautta.

Ikola nostaa yhdeksi voiton kulmakiveksi myöskin erittäin vakuuttavan alivoimapelin, sillä APV ei kyennyt hyödyntämään yhtäkään saamastaan kahdestatoista ylivoimatilanteesta.

- Yksi lapualaisten voiton takuumies oli ilman muuta joukkueen parhaana palkittu maalivahti Matti Saukko. Hän otti pari haamukoppia ja torjui 44 kertaa saaden huikeaksi prosentikseen 95,65.

Jonkin verran päävalmentajaa askarrutti kookkaan sentteri Oskari Järviahon saama ”puujalka”, minkä vuoksi häntäkään ei nähty jäällä enää kolmannen erän lopussa.

- Tiiviin ottelutahdin vuoksi Kotilaisen ja Järviahon saaminen tositoimiin olisi joukkueelle tuiki tarpeen.

APV:n maalivahti Ari Hilapielikin sai tukkansa märäksi, sillä hän joutui torjumaan 35 kertaa. Ja varsinkin toisessa erässä hommia riitti, kun laukauksia kohti maalia sateli parikymmentä. Näistä kaksi upposi verkon perille.

Virkiän avausmaalista vastasi parikymppinen venäläisopiskelija Yan Tinkov, jonka Mikko Rantala ja Tommi Kamppinen vapauttivat maalintekoon. Täysosuma jäi erän ainoaksi.

Kotijoukkue tasoitti toisen erän alussa, mutta neljän minuutin sisään maalin paukuttaneet Jani Takala ja Jere Vainio veivät lapualaiset toiselle erätauolle lukemin 1-3.

Kolmannessa erässä ajassa 52.54 syntyneen puolustaja Lasse Suomelan ylivoimamaalin jälkeen alkoi Virkiän voitto olla sinettiä vailla, sillä APV jäi hetkeä aiemmin ilman maalia viidellä kolmea vastaan pelatessaan. Ottelun loppuun kauden toisen tappionsa kokeneelta kotijoukkueelta löytyi sen verran potkua, että se kaunisteli numeroiksi 2-4.

Virkiän pistenikkarit olivat Niko Kangasluoma 0+2, Tinkov 1+0, Takala 1+0, Suomela 1+0, Rantala 0+1, Kamppinen 0+1, Jussi Rintasalo 0+1, Atte Mäki-Pernaa 0+1 ja Järviaho 0+1.
JT


         "Virkiä-video" ottelun tapahtumista Youtubessa.