| Virkiän
tälli liikaa KieHalle |
|
Hyvän alun vierasotteluunsa Mustikkavuoren hallissa saanut Virkiä mätti 1.28 minuutissa peräti neljä maalia KieHa:n verkkoon ja kukisti kovan kotijoukkueen maineessa olevat ähtäriläiset maalein 9-6 (5-2, 2-3, 2-1) miesten jääkiekon 2-divisioonan jatkosarjan ottelussa. KieHa avasi maalihanansa 41 sekunnin pelin jälkeen. Virkiä tasoitti ylivoimalla ajassa 10.39 ja iski maalit tasakentällisin pelikellon näyttäessä 11.01, 11.32 ja 12.07. Myllytys vei isännät aikalisälle ja ykkösveskari Jussi Koivisto sai tehdä tilaa Mikko Koivulalle. Kun kumpikin joukkue maalasi vielä kertaalleen, Virkiä johti avauserän jälkeen 5-2. Käsivamman jälkeen kokoonpanoon palannut liukas laituri Tommi Rintasalo lisäsi ylivoiman turvin Virkiän johdon 6-2 lukemiin, mutta sitten tulivat ähtäriläiset. He kavensivat kahden ylivoimamaalin ja tasavajaalla tehdyn maalin turvin tilanteeksi 5-6. Se sai aikaan Virkiän aikalisän. Virkiän päävalmentaja Janne ”Mikki” Ikola rauhoitteli pelaajiaan ja vaati hyökkääjien paluuta puolustajien tueksi, koska heidän välinsä oli venähtänyt liian suureksi. - Aikalisä puri, ja Timo (Salo) teki toisen erän jälkeiseksi tilanteeksi 5-7, kertasi Ikola. KieHa tuli vielä kolmannen erän alussa maalin päähän 6-7, mutta Virkiän Ville Mattilan ylivoimamaalissa oli ratkaisun makua. Lapualaisten voittolukemat 6-9 sinetöi taululle Salo, joka pisti laatan tyhjiin ajassa 59.18. - Vastustajan pelatessa viidellä kolmea vastaan koko joukkue uhrautui Davidin (Wyman) johdolla puolustamaan Aapo Sarion vartioimaa maalia, kehaisi Ikola. Kanadalaissentteri sai päävalmentajalta kehut myös hyökkäyspelistään, kun hän on saanut tutkaparikseen laituriksi siirtyneen Salon. Virkiän tehoista vastasivat Salo 2+1, Wyman 1+2, Tommi Rintasalo 2+0, Tuomas Yli-Rahnasto 0+2, Ismo Siren 0+2, Mattila 1+1, Niko Kangasluoma 1+1, David Bartos 0+2, Jani Takala 1+0, Jaska Ojanperä 1+0, Jussi Rintasalo 0+1 ja Leevi Kukkonen 0+1. JT |
