Virkiä juhli maaleillaan


Virkiä oli täysin omaa luokkaansa Pietarsaaressa käydyssä miesten jääkiekon 2-divisioonan alemman jatkosarjan ottelussa ja kukisti sarjajumbo Los Bombersin komeasti 2-10 (0-2, 0-5, 2-3).

Pari kuukautta sitten samainen 3-divisioonasta noussut Los Bombers meni kotihallissaan polvilleen Virkiän edessä maalein 2-9 (0-3, 2-2, 0-4).

Näillä kahdella ottelulla oli kuitenkin erilainen nuotitus. Tammikuun kohtaamisessa lapualaisten vastuun kantoi Mikko Rantalan ketju kuudella maalillaan, kun taas tässä toisessa ottelussa Virkiän kymmenellä maalilla oli yhtä monta eri maalintekijää.

Virkiän päävalmentaja Jonas Hemming myönsi koko joukkueen ottaneen nyt vastuun maalinteosta ja saaneen myös tasaisesti onnistumisia eri ketjujen kesken.

- Lauottiin ahkerasti, sillä vastustajan maalivahdeille kertyi kaikkiaan 50 torjuntaa.

Virkiä sai maalihanansa auki ajassa 2.31, kun kärkkäästi tilanteisiin menevä sentteri Timo Salo iski pikkumustan kotijoukkueen verkon perille.

Toisessa erässä Lapuan mylly jauhoi tehokkaasti, ja se tuotti viisi maalia. Näistä ensimmäinen ja viimeinen syntyi ylivoimalla. Yksi maali (0-4) tuli Jere Vainion yksilösuorituksen turvin.

Kolmannen erän alku oli myös Virkiän juhlaa, kun nopea laituri Niko Kangasluoma laukoi joukkueelleen 0-10 johdon pelikellon näyttäessä vain 44.39.

Kotijoukkue sai maalitilinsä auki vasta ajassa 50.37 ja teki parin minuutin päästä toisen maalin, ennen kuin alkoi istumaan urakalla jäähyaitiossa. Virkiä ei lähtenyt siihen mukaan.

- Vastustaja turhautui lopussa täysin, kun väsy iski kapealla materiaalilla liikkeellä olleeseen joukkueeseen.

Virkiän tehoista vastasivat Jukka Rantala 1+3, Jani Takala 1+2, Tero Kotilainen 0+3, Salo 1+1, Vainio 1+1, Mikko Rantala 1+1, Kangasluoma 1+1, Juha Ikola 1+0, Juho-Antti Koski, Jaska Ojanperä 1+0, Tommi Kamppinen 1+0, Jesse Kuusela 0+1 ja Harri Autiomäki 0+1.

Bombers tulee

Huomenna keskiviikkoiltana lapualaisilla jääkiekon ystävillä on mahdollisuus nähdä nämä ”Pommittajat” Virkiän kotiareenalla.- Jokainen voi silloin tehdä omat johtopäätöksensä, onko tämä vierasjoukkue oikeassa sarjassa.
Paperilla kokeneiden pietarsaarelaisten pitäisi olla 2-divisioonan tasoa ja joukkueen pelaajavalmentaja Henrik Invenius on sitä paitsi ex-sportilainen.

- Pidämme alusta saakka kovaa tempoa yllä ja näytämme kotiyleisölle, mitä osaamme.

Hemming vakuutti joukkueen tähtäävän tosissaan alemman jatkosarjan voittoon, ja se tulee näkymään myös pelaajien otteista.
JT