| Virkiän
peli luisti |
|
Virkiän edustuskiekkoilijat saivat lentävän lähdön kauteen, kun he kukistivat 2-divisioonan avauspelissään Munsala IK:n maalein 8-2 (1-1, 1-4, 0-3) Uudenkaarlepyyn Komarov –areenalla pelatussa vierasottelussa. Lapualaisten luistin kulki alusta saakka hyvin, sillä kotijoukkueen maalivahti Matti Syväpuro torjui ensimmäisessä erässä 22 kertaa. Virkiä siirtyi viikko sitten joukkueeseen liittyneen latvialaispuolustaja Vladislav Balakunin kovalla vedolla johtoon 50 sekunnin pelin jälkeen. Kun MuIK tasoitti, tauolle mentiin lukemin 1-1. Toisessa erässä lapualaiset maalasivat neljästi, joista peräti kolme maalia syntyi ylivoimalla. Kun vastustaja ei pystynyt vastaamaan liikkeeseen, johti Virkiä kahden erän jälkeen 5-2. Vaikka viimeinen erä oli rikkonainen, kotijoukkueen maaliverkko heilahti kolme kertaa. Näistä yhden pisti alivoimalla sisään vahvasti läpi ottelun raatanut laitahyökkääjä Ville Mattila. Kun MuIK jäi viimeisessä erässä maaleitta, Virkiä voitti komeasti 8-2. Virkiän vastuuvalmentaja Janne ”Mikki” Ikola oli luonnollisesti tyytyväinen avaukseen ja kertoi kaikkien osa-alueiden toimineen kuin ajatus. - Tämä oli hyvä alku kauteen, sillä vastus oli hankala, kehui Ikola. Seitsemän eri maalintekijää ja yhtä monta syöttöpisteen kuitannutta pelaajaa kielii joukkueen hyvistä ennusmerkeistä lauantaina kotiottelulla jatkuvaan kauteen. Onnistujiin kuului myös maalivahti Aapo Sario. - Alivoimapelaaminen oli uhrautuvaa, ja hoidettiin kaikki yllättävätkin jäähyt pois, vakuutti Ikola. Virkiän tehoista vastasivat Balakun 2+2, David Bartos 1+3, Tommi Rintasalo 1+3, Leevi Kukkonen 1+1, Ismo Siren 1+1, Jani Takala 0+2, Harri Autiomäki 0+2, Tommi Eronen 1+0 ja Mattila 1+0. JT |
