Virkiä näytti Hela-Kiekolle

Virkiän kiekkoilijat näyttivät kotihallissaan käydyssä 2-divisioonan alemman jatkosarjan viimeisessä ottelussaan paikallisvastustaja Hela-Kiekolle kaapin paikan maalein 6-3 (3-1, 2-1, 1-1) ja osoittivat, ettei Kauhavalla pari viikkoa aikaisemmin saavutettu 2-4 vierasvoitto mikään sattuma ollut päinvastaisista puheista huolimatta.

Virkiän päävalmentaja Jonas Hemming antoi joukkueelleen tunnustuksen hyvästä asenteesta, mikä näkyi jäällä iloisena tekemisen meininkinä.

- Kun yritystä ja rytkettä riitti tällä kertaa koko 60 minuutiksi, oli tuloksena ehjin kamppailu koko talvena.

Joukkue pelasi koko ajan niin kuin oli sovittu. Edes alla ollut kauden kehnoin ottelu Los Bombersia vastaan ei kummitellut enää pelaajien takaraivossa.

- Puolustus oli kautta linjan niin vahva, ettei kaverille montakaan todellista maalipaikkaa annettu koko ottelussa.   

Vaikka Hemming oli tarkoituksella rukannut ketjujen kokoonpanoja, sekään ei polkemista kaukalossa haitannut tippaakaan.

- Ihan sama ketä laittoi jäälle, koska aina homma toimi.

Jonkin verran valmentaja haikaili joukkueensa parhaan kokoonpanon perään, sillä kovin useasti parasta miehistöä ei ole eri syistä saatu jalkeille.

Virkiä pääsi maalin makuun heti ottelun alussa, kun Harri Autiomäki heilautti He-Ki:n maaliverkkoa 43 sekunnin pelin jälkeen. Kun ketjun hyvä ote jatkui, pääsi Tero Kotilainen maalamaan kahdesti peräkkäin. Näin ajassa 7.18 oli tilanne jo 3-0. Vieraiden Yan Tinkov kavensi ylivoimalla erätulokseksi 3-1.

Isäntien toisen erän komeimmasta maalista vastasi kokenut Mikko Rantala. Hän täräytti ylivoimalla suoraan Sami Mäki-Mikkilän syötöstä pikkumustan verkon perille.

- Maali lämmitti, kun Mikko näytti loistavaa esimerkkiä nuorille pelaajille.

Vieraiden kavennuksen jälkeen erän toinen onnistuja Virkiän leirissä oli molskilta jäille palannut Petri Luoma, joka siirretyn rangaistuksen aikana laukoi ohi He-Ki:n maalivahti Tuomas Lahden. Se sinetöi taukolukemiksi 5-2.

Viimeistä erää ehti kulua vain 41 sekuntia, kun kiekko oli jo He-Ki:n maalissa. Asialla oli kolmannen syöttöpisteen saalistanut kokenut Sami Mäki-Mikkilä ja kärkäs Jesse Kuusela, jonka mailasta kiekko upposi maaliin. Kun kauhavalaiset vastasivat ottelun viimeisestä maalista, päättyi vauhdikas ottelu maalein 6-3.

Hemming kertoi Virkiän joutuvan voitosta huolimatta karsimaan 2-divisioonan paikastaan, mutta vastustaja selviää vasta myöhemmin.

Virkiän tehoista vastasivat Kotilainen 2+1, Mäki-Mikkilä 0+3, Jani Takala 0+2, Autiomäki 1+0, Rantala 1+0, Luoma 1+0, Kuusela 1+0, Jere Vainio 0+1 ja Pekka Haapasalmi 0+1.
JT