| Virkiä
taltutti kotonaan IKK:n |
|
Virkiän voittoputki miesten jääkiekon 2-divisioonassa kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi, kun lapualaiset kaatoivat lauantai-iltana kotihallissaan lujasti vastaan hangoitelleen kruunupyyläisen IKK:n maalein 6-4 (2-1, 1-1, 3-2). Voitollaan lapualaiset nousivat 21 pisteeseen ja pitävät yhdeksän ottelun jälkeen sarjan kolmatta sijaa hallussaan, kun 11 joukkueen kaksinkertaisen sarjan pudotuspeleihin selviää neljä parasta joukkuetta. Slovakialaisen maalivahti Peter Babkovicin (1) ja hyökkääjä Michal Babkovicin (17) vahvistuksikseen hankkinut IKK karkasi alussa ylivoimalla 0-1 johtoon. Jaska Ojanperä tasoitti niin ikään ylivoiman turvin, ja Tommi Rintasalon komea yksilösuoritus sinetöi erälukemiksi 2-1. Vieraat rankaisivat toisessa erässäkin kerran ylivoimalla, mutta David Wyman onnistui ajassa 39.23 ja vei Virkiän 3-2 johdossa erätauolle. Kun ottelun kuumaksi pelaajaksi noussut Rintasalo onnistui aivan kolmannen erän alussa ja Niko Heinolan läpiajo alivoimalla tuotti tulosta pelikellon näyttäessä 42.46, Virkiä johti 5-2. IKK kavensi ensin ylivoimalla ja sitten Michal Babkovic rokotti tasakentällisin. Virkiän puolustaja Vladislav Balakunin katkaisi ajassa 51.56 vieraiden pyristelyt. Hänen kova kutinsa kruunasi 6-4 kotivoiton, kun hyökkääjä Ville Mattila tekimailoineen sopivasti maskia veskari Peter Babkovicin nenän edessä. - Yritettiin liikaa ja pelattiin kurittomasti, jolloin vastustaja rankaisi kovan ylivoimakentän turvin, summasi Virkiän päävalmentaja Janne Ikola. Hän oli lopulta tyytyväinen tulokseen, kun huonommallakin pelillä irtosi tärkeät kolme pistettä. Niukka voitto pisti kuitenkin Ikolan miettimään seuraavaa peliä. Virkiän tehoista vastasivat Rintasalo 2+1, Wyman 1+1, Timo Salo 0+2, Balakun 1+0, Ojanperä 1+0, Heinola 1+0, Oskari Järviaho 0+1, Jani Takala 0+1 ja Niko Kangasluoma 0+1. JT Upeilla otteillaan ottelun hahmoksi noussut Virkiän Tommi Rintasalo. |
