Virkiä nousi kotivoittoon


Hyvän alun jälkeen otteensa kadottanut Virkiä nousi kolmannessa erässä kahden maalin
takaa voittoon ja passitti Jeppiksen 6-5 (2-3, 1-2, 3-0) tappio niskassa Pietarsaareen, kun
joukkueet kohtasivat miesten jääkiekon 2-divisioonan alkusarjan viimeisessä ottelussa Lapualla.
Kun Virkiää pisteen edellä olleet Kauhavan Hela-Kiekko ja Ähtärin Kiekko-Haukat voittivat ottelunsa, se merkitsi Virkiän jääneen kolmanneksi ja jatkavan 2-divisioonassa.

- Vaikkei nousua sarjaporrasta ylemmäksi tullut, jäi ahtaalla kokoonpanolla vedetystä alkusarjasta hyvä maku, vakuutti Virkiän päävalmentaja Janne Ikola.
Mies ei ollut valmis tinkimään kaksinkertaisen jatkosarjan tavoitteesta, vaan hän paljasti Virkiän tähtäävän sarjan voiton turvin Suomisarjan karsintapeleihin.

Jeppis –ottelun alku oli Virkiän näytöstä, kun Ismo Siren veivasi taululle 2-0 lukemat ajassa 6.20.
Kun tilanne herätti vieraat, erä päättyi 2-3.

Kotijoukkue tasoitti toisen erän alussa, kun David Bartos ohjasi Ville Mattilan tulisen lämärin
verkon perille. Kun Jeppis vastasi kahdella maalilla, oli tilanne 3-5.

Virkiä sai draivin päälle kolmanteen erään, ja se tuotti tulosta. Kun Niko Kangasluoma kaadettiin läpiajossa, hän pisti rankkarin sisään. Tasoituksen iski Niko Heinola, ja voittomaalin laukoi ripariin ensimmäiseksi päässyt Jussi Rintasalo.
- Tuntuu hyvältä, kun voitto irtosi huonollakin pelillä, kehaisi Ikola.
Virkiän tehoista vastasivat Kangasluoma 1+2, Bartos 2+0, Heinola 1+1, Mattila 0+2,
Rintasalo 1+0, Joakim Hautala 0+1, Tuomas Yli-Rahnasto 0+1, David Wyman 0+1
ja Juha Ikola 0+1.

Alkusarjassa Virkiän tehohyökkääjät olivat Siren 7+10 ja Bartos 6+11 kannoillaan puolustaja Vladislav Balakun 6+10.
JT