Kiekkoilijoille komea voitto


Edellisillan niukka jatkoaikatappio oli nopeasti poispyyhitty miesten jääkiekon
2-divisioonaan harpanneen Virkiän edustusjoukkueen mielistä ja kintuista, kun
lapualaiset kaatoivat omalla areenalla käymässään kauden kotiavauksessa
Ähtärin Kiekko-Haukat komeasti 7-3 (1-1, 3-2, 3-0).
Ensimmäinen uuden sarjatason ottelu kotiyleisön edessä toi avauserään sen verran
ylimääräistä puristusta, ettei homma lähtenyt kunnolla käyntiin. Osasyy siihen oli
varmaan sekin, että edellä mainittu jatkoaikapeli painoi aavistuksen jaloissa.
Toinen eräkin oli vielä tasaista vääntöä. Vieraat eivät päästäneet kotijoukkuetta
karkuun, vaan joko tasoittivat ottelun tai tulivat maalin päähän.
Virkiän päävalmentaja Jonas Hemming luotti kuitenkin loppuun saakka neljän kentällisen
taktiikkaansa kuin vuoreen, ja se myös tehosi vastustajaan. Ottelun loppua kohden
KieHa oli helisemässä kolmella kentällisellään.
- Toisen erän puolivälin jälkeen alkoi näkyä selviä merkkejä vastustajan väsymisestä
ja meidän paremmasta liikkeestä, jonka turvin otettiin kolmas erä kotiin puhtaasti 3-0
ja koko ottelu 7-3.
Hemming kehui uuden pelitavan toimineen parhaiten päätöserässä, missä asiat tehtiin niin
kuin oli sovittu. Siksi koko joukkueella näytti olevan suorastaan hauskaa eli kiekkoviihdettä parhaimmillaan.

Avausmaali odotutti
Kotijoukkue piinasi pitkään kannattajiaan, ennen kuin pikku musta suhahti verkon perille.
Kun Tero Kotilainen viimeisteli isäntien avausmaalin, ehti eka erän viimeinenkin minuutti
käynnistyä. Maalin myötä Virkiä tasoitti tilanteeksi 1-1.Isännät sai toisenkin erän alussa
kylmää vettä niskaansa, kun KieHa:n Jussi Hankkio vei alivoimalla joukkueensa johtoon.
Sitä iloa kesti erän puoliväliin saakka, kunnes Virkiä meni johtoon Tommi Kamppisen ja
Jesse Kuuselan terävillä laukauksilla.
Vastustaja tasoitti vielä kerran, mutta kotijoukkueen Pekka Haapasalmi leipoi maalin vielä
erän loppuun ja vie joukkueensa erätauolle 4-3 lukemissa.
Kun Kuuselan tarkka laukaus upposi maaliin 15 sekunnin pelin jälkeen, sai Virkiä viimeiseen
erään lentävän lähdön ja se oli liikaa Ähtärin Punakoneelle. Isäntien Jukka Rantala ja
Kotilainen kaunistelivat ylivoiman turvin loppunumeroiksi 7-3.

Rantala nautti
Kotijoukkueen kuudennen maalin Mikko Rantalan ja Harri Autiomäen esityöstä tehnyt vasen laitahyökkääjä Jukka Rantala oli vähän yllättynyt hyvästä alustaan.
- Kun saisin vielä lisää nopeutta, olisin parhaiden päivieni vedossa.
Vaasassa opiskeleva kolmikymppinen lapualainen kertoi treenanneensa hyvin, jotta hän pysyisi nuorempien miesten vauhdissa.
- Missään vaiheessa en tuijota kaverin ikää, vaan taito ja potku jäällä ratkaisevat, vakuutti
Hemming. Päävalmentaja oli varsin tyytyväinen suojattiensa alivoimapeliin, mutta ylivoimapeli
pitää hioa huomattavasti paremmaksi.
- Maalivahti (Juha Latvala) hoiti ruutunsa hyvin ja venyi tiukoissa paikoissa mahtaviin torjuntoihin.
Virkiän tehokkain pelimies oli pari maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt Kotilainen.
Muut pistenikkarit olivat Kuusela 2+1, Kamppinen 1+1, Haapasalmi 1+0, Jukka Rantala 1+0,
Sami Mäki-Mikkilä 0+2, Petri Luoma 0+1, Jaska Ojanperä 0+1, Mikko Rantala 0+1
ja Autiomäki 0+1.
JT

       
        Tällä kertaa Latvalan lannistamana Timo Lumiala.

       
        Ykköskenttä vastasi viidestä maalista.