| Virkiä
jäi ilman maalia |
|
| Edellisessä
ottelussaan 13 maalia vieraissa mätkineet Virkiän
kiekkoilijat saivat kotijäällään kerta toisensa
jälkeen todeta epäonnistuneensa maalilaukauksissaan. Kun
vastustajana ollut Ryhti maalasi neljästi, miesten 2-divisioonan
pisteet matkasivat maalein 0-4 (0-0, 0-1, 0-3) Kurikkaan. Vieraat saavat kiittää täydestä pistepotistaan maalivahti Anssi Ojanperää. Joukkueensa parhaana palkittu nuorimies torjui niin taidolla kuin tuurillakin kaikki kotijoukkueen 44 maalia kohti läheltä ja kaukaa laukomaa vetoa. Virkiän päävalmentaja Janne Ikola osasi odottaa vaikeaa peliä, sillä sarjan parhaisiin veskareihin kuuluva 19-vuotias Ojanperä on ennenkin onnistunut juuri lapualaisia vastaan. - Kookas Ojanperä oli todella jäätävä, sillä hän ehti torjumaan suoraan poikittaissyötöistäkin vedetyt laukaukset. Kun ottelun ensimmäinen erä oli puolin ja toisin tarkkaa peliä, jäi kummaltakin joukkueelta kuparinen rikkomatta Ojanperän torjuessa 13 ja Virkiän veskari Matti Saukon 16 kertaa. Toisen erän alussa vieraat pääsivät maalin makuun, kun Lasse Bäckström onnistui kahden miehen ylivoimalla veivaamaan kiekon Saukon selän taakse. Bäckström pääsi hetkeä myöhemmin yksin läpi, mutta Saukko veti pitemmän korren. Sen jälkeen Virkiällä oli neljä hyvää maalipaikkaa. Yksi oli jopa viidellä kolmea vastaan, muttei sekään tuottanut tulosta. Ojanperä torjui Yan Tinkovin ja Roman Voronkinin vedot, ja Tinkov osui vielä pystyputkeen ja Tuomas Yli-Rahnasto yläputkeen. - Nämä yritykset rassasivat joukkuetta kovalla kädellä ja vauhdittavat yrittämään ratkaisua itsekkäästi, summasi Ikola. Jäähyt sotkivat Ikola piirsi toisella erätauolla lehtiöönsä ratkaisun avaimia tilanteen 0-1 kääntämiseksi joukkueensa voitoksi kolmannessa erässä, mutta turhaan. - Janin (Takalan) loukkaantuminen ja jäähyt (peräti 7 kpl) sotkivat kuvioita sen verran, että kunnon takaa-ajo kuivui kokoon. Nöyrästi pelannut Ryhti käytti surutta kotijoukkueen jäähyt hyväkseen ja lisäsi pariin otteeseen johtoaan päästessään pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Kun vielä Tuomas Hautaniemi onnistui ajassa 58.28 alivoimalla kiepauttamaan pikkumustan Virkiän tyhjään maaliin, kokivat lapualaiset yllätystappion maalein 0-4. - Maalinteko oli alusta asti yhtä tuskaa, mitä ei suinkaan helpottanut vetopaikan siirtäminen kaverille. Virkiän päävalmentaja Janne ”Mikki” Ikola otti tappion tyynesti vastaan ja halusi kääntää välittömästi katseet seuraavan päivän vieraspeliin Ähtärissä. - Sarja on sen verran tasainen, että tappio voi näköjään tulla odottamatta. Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi raati katsoi takalinjoilla jämäkästi luutineen puolustaja Jaska Ojanperän. JT ![]() Ottelun ehdoton ykkönen Anssi Ojanperä nollasi torjunnallaan tällä kertaa Yan Tinkovin. |