| Virkiän
maalihanat aukesivat |
|
| Virkiä teki
kotihallissaan selvää jälkeä ja palasi parin niukan
tappion jälkeen voittokantaan miesten jääkiekon 2-divisioonan ottelussa. Lapualaiset passittivat sarjanousija Red Ducks teamin 13-2 (5-0, 3-1, 5-1) tappio niskassa Vaasaan ja nousivat hyvän maalieronsa turvin sarjan kakkoseksi. Kotijoukkueen alku oli murskaava, kun taululla olivat 5-0 lukemat pelikellon näyttäessä 11.16. Samassa ajassa vastustaja otti aikalisän ja vaihtoi maalin suulle Emir Hasanovicin. Kun hän piti erän lopussa maalinsa puhtaana, oli erätulos 5-0. Vaikka Virkiä joutui loukkaantumisten vuoksi rukkaamaan ketjujaan toisessa erässä, se siirtyi Jussi Rintasalon yksilösuorituksen päätteeksi 8-0 johtoon ajassa 32.13. Kun vieraat kavensivat erän lopussa, oli tilanne toisen erän jälkeen 8-1. Kun kolmaskin erä oli isäntien näytöstä, he mättivät viisi maalia. Näistä kaksi viimeistä syntyi 12 sekunnin välein, kun asialla olivat Ismo Siren ja Niko Kangasluoma. Kun vastustaja onnistui kerran ylivoimalla, olivat Virkiän voittolukemat murskaavat 13-2. Virkiän päävalmentaja Janne Ikola oli tyytyväinen, kun peräti yhdeksän pelaajaa onnistui maalinteossa ja 12 sai yhden tai useamman syöttöpisteen. - Kahden tappiollisen ottelun jälkeen oli itseluottamuksen kannalta tärkeää saada onnistumisia mahdollisimman monelle, vakuutti Ikola. Hän oli yllättynyt miesten jaksamisesta ja kehui pelaajien painaneen täysillä loppuun asti, vaikka edellisillan pelin jälkeen oltiin aika myöhään kotona. - Ensi lauantain kotiotteluun Alavutta vastaan pitää saada mahdollisimman hyvä porukka jäälle, tuumi päävalmentaja. Virkiän tehoista vastasivat Siren 2+3, Vladislav Balakun 1+4, Ville Mattila 2+2, David Bartos 1+3, Kangasluoma 3+0, Niko Heinola 0+3, Joakim Hautala 1+1, Jussi Rintasalo 1+1, Tommi Rintasalo 1+1, Henry Fräntilä 1+1, Leevi Kukkonen 0+2, Olli Oksanen 0+2 ja Tuomas Yli-Rahnasto 0+1. JT |