| 7.9.-10 Sopimusrintamalla lapualaisten esiinmarssi: | Uutiset | |
Edustusjoukkueen sopimusrintamalla koettiin lapualaisten esiinmarssi, kun neljä mieluista ja haluttua nimeä ilmestyi sopimuspelaajien joukkoon. Lapualla syntyneiden ja Lapualla ensimmäiset luistimenpiirtonsa tehneestä nelikosta kokemusta edustavat joukkueen johtohahmoina tutuksi tulleet, viime kauden kapteenistoon kuuluneet, kapteeni Harri Autiomäki sekä adjutanttinsa Mikko Rantala. Nuoruutta puolestaan edustavat, muutaman vuoden muuallaolon jälkeen, paluun Virkiä-paitaan tekevät Juuso Kärki ja Valtteri Vuorenmaa. Juuso saapuu Hela-Kiekosta, missä ensikosketus miesten peleihin on hankittu parin edellisen kauden aikana. Valtteri puolestaan juhli viime kauden päätteeksi Porin Ässien riveissä B-junioreiden SM-pronssia, kesän ja alkusyksyn Ässien A-junioreiden rinkiin kuulunut nuorimies saapuu Lapualle ison vastuun ja ison kiekollisen roolin perässä. |